Eilen sunnuntaina minulla oli tarkoitus lähteä shoppailemaan saksalaisen au pairin kanssa, mutta hän peruikin tapaamisen. Hän oli kavereidensa kanssa myöhästynyt viimeisestä Lontoosta lähtevästä metrosta, joten kotimatkaan oli kulunut 3,5 tuntia bussi- ja taksimatkoja käyttäen. En kyllä ihmettele, jos vähän väsytti.
Sunnuntaina meillä oli Sunday Lunch eli pöytä oli taas täynnä brittiruokaa. Taidan ottaa teille valokuvan siitä tässä joku sunnuntai. Jälkiruoaksi oli taas jonkin sortin puddingseja, jotka maistuivat lievästi kananmunalle. Kuuman puddingsin päälle oli tarjolla kylmää vaniljajäätelön makuista kastiketta. Tykkäsin jälkiruoasta paljon, mutta siinä olevat rusinat olisin itse jättänyt pois.
Koska shoppailureissu peruuntui, enkä jaksanut lähteä Lontooseen asti katsomaan rugbya ransakalaisten kanssa, päätin lähteä perheen kanssa katsomaan pikkupojan esiintymistä. En tienny kunnolla, mistä oli kyse. Ymmärsin, että poika laulaa jossakin kuorossa ja menemme kappeliin sitä kuuntelemaan. Kyseessä oli siis koulun tapahtuma, joka oli järjestetty pikkupojan ikäluokalle. Tapahtumapaikkana oli koulun oma pieni, pimeä ja tunnelmallinen kappeli. Itse en harrasta kirkossa käyntiä, mutta on se ihan hauska nähdä, miten täkäläisten tavat eroavat evankelis-luterilaisesta kirkosta. Ohjelmassa oli kuoron esiintyminen, rokkia ja uskontoa yhdistelevä käsinukke-esitys ja tavallista kirkkotapahtumaa. Yllätyin, sillä brittiläisetkin sanovat aamen samalla lailla kuin suomalaiset. Se "eimen" onkin vain jenkkien juttu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti