Paluu Suomeen

Nyt olen jo alkanut kotiutua takaisin tänne Suomeen. Samaan aikaan innostuminen kirjoittamista kohtaan on laantunut pohjalukemiin. Ajattelin kuitenkin käydä kirjoittamassa sen viimeisen postauksen.

Perjantaina tein vielä suunnilleen tavallisen työpäivän. Aamulla sain kuulla, ettei pikkupoika menekkään kouluun, sillä hostvanhemmat käyttävät häntä Oxfordissa. Jäin siis aamuksi ja päiväksi pyykkäilemään ja silittämään pikkupojan vaatteita vielä viimeisen kerran. Noin kolmen aikaan hostvanhemmat ja pikkupoika tulivat takaisin. Sitten olikin saman tien hyvästien jättö, sillä Elisabethin viikonlopun ruuhkien vuoksi hostisä lähti viemään minua lentokentälle jo todella aikaisin. Pikkupoika oli hieman surullinen, mutta kummasti silti oli kiire pelaamaan Wiitä..

Autossa hostisä kertoi pikkupojan koulusuunnitelmista. Tai paremminkin vanhempien suunnitelmista. Syyskuussa pikkupoikaa odottaa sisäoppilaitos (boarding school) Oxfordissa. Kyseessä on kuulemma ihan kärkiluokan koulu, josta ovat valmistuneet useat julkimot, kuten Emma Watson. Koulun hintaluokka on varmasti myös omaa luokkaansa. Syyskuussa pikkupoika on kahdeksan vuotias, jolloin hänen täytyy siis asua viikot koululla ja viikonloput kotona. Mitä sitten, jos se pikkupoika kastelee yöllä sänkynsä? Kuka silloin on lakanat vaihtamassa? Ei hyvä päivä..

Lentokentällä jätin vielä hostisälle hyvästit ja lähdin lentokentälle hirvittävien kantamusteni kanssa. Hirvittävän suuri matkalaukkuni rakoili tavaroiden määrästä ja olin joutunut kirjaimellisesti istumaan sen päälle, jotta se meni kiinni. Kentältä etsin sitten jotain, jolla varmistan, ettei se räjähdä auki kesken kaiken. Matkalaukun kelmutus maksoi £7, joten se oli helppo ratkaisu. Seuraavaksi lähdin jännittyneenä kohti matkalaukkujen luovuttamista. Tiesin matkalaukkujen olevan ylipainoisia, sillä hostvanhempien vaaka valehteli paljon, enkä ollut punninnut laukkuja lopputavaroiden lisäämisen jälkeen. Tuloksen oli 30kg painava matkalaukku (max 23kg) ja lisäksi käsimatkatavarani painoivat yhteensä 18kg (oikeasti olisi saanut olla vain yksi laukku max 8kg). Niinpä yksi käsimatkatavaroistani joutui myös ruumaan. Ja tietenkin sain myös ne sakot.. £64 eli about 70 euroa.. Siinä kohti ärsytti ja melkein itketti, mutta halusin vain äkkiä kotiin. Lentokoneessa unohdin jo miltein asian, sillä molemmilla lennoilla henkilökunta oli mahtavan ystävällistä ja muutenkin lentojen nousut ja laskut olivat tavallista helpompia. Oulun kentällä olin lauantaina klo. 1 yöllä, joten kotona olin siinä kahden aikaan.

Pari ensimmäistä päivää menivät väsymyksen ja hämmennyksen pimennossä. Myös oikeanpuoleiseen liikenteeseen kesti opetella. Nyt muutaman päivän jälkeen olen tyytyväinen, että tulin takaisin. Hampaan olen käynyt korjauttamassa ja useita sukulaisia ja kavereita olen käynyt katsomassa.

Mitä sitten jäi au pair -vuodestani käteen? Ensimmäiseksi mieleeni tulee valitettavasti hostäiti. En ikinä voisi olla samanlainen äiti, millainen hän oli omille lapsilleen. Tiedän siis, ettei armotonta työuraa voi yhdistää äitiyteen. Ainakaan tuolla tavalla. Nyt olen myös huomannut, että opin inhoamaan Lontoota. Muutamaa vaatekauppaa ja puistoa mukaan lukematta en ikävöi Lontoosta juuri mitään. En ole kaupunkien tyttö, eikä se ollut minun paikkani. Kieltä tietenkin opin paljon. Eniten puhuminen helpottui ja passiivinen sanavarasto muuttui aktiiviseksi. Myös tuona neljänä kuukautena ehdin saada kaksi ihanaa ystävää. Jasminia pystyn näkemään Suomessa ja toivottavasti pääsen käymään joku päivä Ranskassa moikkaamassa Emmaa.

Au pair -aikani oli hieno kokemus, vaikka se päättyikin aiottua aiemmin. Lisäksi mukaan mahtui parin kuukauden sadekausi ja hyvin pitkiä tylsistymisen hetkiä. Mutta ei se mitään. Opin paljon enkä muuttaisi lähtöäni tai tekemisiäni mitenkään. Nyt nautin Kuningatar Elisabethin juhlakonsertista -turvallisesti kotisohvalta.

Kiitos kaikille! Nyt hiljenen toistaiseksi ja nautin maailman parhaasta maasta, ajasta, kesästä, seurasta, saunasta, ruoasta ja ennen kaikkea elämästä.

Viimeinen kokonainen työpäivä ja kavereiden hyvästit

Viimeinen kokonainen työpäivä meni ohi nopeasti. Ja hyvä niin, sillä en jaksa enää odottaa. Haluan Suomeen, vaikka tiedossa onkin raskas mentomatka ja kulttuurishokki. Huomenna on tiedossa enää pikkupojan vieminen kouluun, viimeiset pyykkäykset ja sitten hostisä vie minut Heathrown lentokentälle.

Tänään jouduin odottelemaan talolla, että lämpökattilan korjaaja (? boiler service) tulee tutkailemaan poksuvaa masiinaa. Odotin miehen lähtöä ravaamalla ylä- ja alakerran väliä kuin mikäkin pupujussi. Olin sopinut viimeisen lounastapaamisen kavereideni kanssa Lontooseen, joten mitä nopeampaa pääsin liikkeelle sen enemmän aikaa minulla oli viettää kavereideni kanssa. Onneksi loppujen lopuksi myöhästyin vain 10 minuuttia sovitusta ajasta. Leicester Squarella tapasin Emman ja Jasminin ja saimme todeta Estherin tehneen törkeät oharit. Eikä hänellä ole kännykkää (?!), jolla olisi voinut ilmoittaa asiasta meille.. Noh odottelimme vielä hetken tyttöjen kanssa Estheriä, minkä jälkeen lähdimme etsimään ravintolaa. Päädyimme varmaan italialaiseen ravintolaan, jossa sai kaksi ruokalajia hieman alle £9 hintaan. Tilasimme kaikki suunnilleen samanlaiset ateriat ja omani näytti tältä:

Alkuruoka oli mautonta, mutta pepperoni pizza täytti kaikki odotukseni. Happamista tarjoilijoista huolimatta oli ihana syödä ulkona kavereitteni kanssa vielä kerran. Seuraavaan kertaan saattaakkin kulua pitkän aikaa..

Ravintolan jälkeen lähdimme kävelemään. Kuljimme uskomattoman näköisen kakkukaupan ohitse, jäimme ihmettelemään aukioiden vilinää ja lopuksi päädyimme Piccadilly Circusille. Siellä oli aika jättää lyhyet hyvästit Jasminille. Minun lisäksi myös Emma on lähdössä nyt viikonloppuna, joten Jasminille kahden kaverin hyvästely otti koville. Onneksi Jasminia ei ole kuitenkaan hirveän vaikea käydä moikkaamassa Suomessa, sillä välimatkamme ei ole mikään valtava. Emman kanssa otimme samat metrot Northwoodiin asti, jolloin tuli meidän hyvästien aika. Sain kuulla olevani tervetullut Ranskaan koska tahasta. Ja tuon tilaisuuden aion kyllä käyttää hyväkseni. Mahtavaa saada noinkin ihana kaveri jopa ulkomailta.

Hyvästien jälkeen aloin tajuta lähtöni. Minä oikeasti olen lähdössä huomenna. Eikä sitä tiedä, olenko tulossa enää koskaan tänne takaisin. Mietin, olinko jännittynyt, olinko ikävissäni vai miltä minusta tuntui. Mitä tunteita koin? Tyhjyyttä. I felt really empty at that moment. Ja silloin myös tajusin, että Suomessa minua odottaa huikaiseva kulttuurishokki. Ensinnäkin saan sanoa heipat englannin puhumiselle. Toiseksi kukaan ei pyytele kaupassa anteeksi, jos edes meinaavat töytäistä vahingossa. Eikä kukaan kysele miten voin joka päivä vailla mitään halua tietää, miten oikeasti voin. Apua. 

Viimeinen visiitti pikkupojan tennisclubilla

Kaikki kyselevät, mitä tulen tekemään Suomessa. Jatkatko yliopistossa? Menetkö töihin? Haetko ulkomaille? Kesäksi en ole töitä saanut, sillä aloitin kesätöiden etsimisen liian myöhään. Syksyksi olisi tiedossa ainakin ala-asteen ja päiväkotien sijaisuuksia. Mutta mitä minä oikeasti haluan tehdä? Olen luvannut itselleni alkaa opiskelemaan lääkiksen pääsykoetta varten ensi tammi-helmikuussa. Sitä ennen kaikki on auki. Toisaalta mieleni tekee matkustella niin paljon kuin ehdin. Kaikki kiinnostaa ja kaikki vetää puoleensa. Pitäisikö lähteä junalla Venäjän halki Aasiaan aina Singaporeen asti? Pitäisikö lähteä reissulle Norjaan? Vai miten olisi isompi turnee Euroopassa? Minulle kaikki kelpaa, mutta kuka lähtee mukaan?

Kun olen saapunut Suomeen ja saanut selviteltyä ajatuksiani aion kirjoittaa tänne isomman analyysin ajastani au pairina. Mitä jäi käteen? Mitä jäin kaipaamaan Britanniassa? Miksi palasin kotimaahani aiottua aikaisemmin? Kaikkea tätä mietin nytkin. Ehkä nekin ajatukset selvenevät, kun niihin saa hieman etäisyyttä.

Brighton ja Beachy Head

Sadas postaukseni tuleekin olemaan yksi hienoimmista sekä kuvien että tapahtumien osalta. Sunnuntaina lähdin aikaisin aamusta ajamaan kohti Brightonia yhdessä suomalaisten Jasminin ja Iinan, ranskalaisen Emman ja Venetsuelalaisen Estherin kanssa. Vältimme pahimmat ruuhkat lähtemällä aikaisin matkaan, joten menomatka kesti vain 1,5 tuntia. Noin kymmenen aikaan saavuimme Brightoniin ja suuntasimme suoraan rannalle. Ranta ei ollut hiekkaa vaan pyöreää pientä kiveä. Lisäski koko ranta oli täynnä simpukankuoria. Vietimme rannalla aikaa noin puolesta tunnista tuntiin. Kahlasimme kylmässä Englannin kanaalissa, otimme kuvia ja nautimme täydellisestä säästä.

Pian lähdimme kävelemään pitkin rantaa ja huomasimme suurella laiturilla olevan tivolilaitteita. Menimme alueelle pyörimään ja herkuttelemaan jäätelöiden, hotdogien, lättyjen ja sipsien kanssa. Tivolilaitteet olivat hyvin kalliita, eikä mitenkään erityisiä, joten jätimme ne suosiolla väliin. Kun tulimme rodeolaitteen kohdalle sanoin kavereilleni aina halunneeni testata sellaista. Lupauduin kokeilemaan rodeota Jasminen jälkeen. Hän pysyikin sen selässä huimat 19 sekuntia, mutta palkinnoksi Jasmin sai vain hyvin kipeät jalat. Omalla vuorollani heti noin parin sekunnin jälkeen onnistuin lyömään pääni härän päähän. Ja tietenkin tuuria oli hieman liian vähän matkassa, sillä oikeasta etuhampaastani lohkesi noin 1/4 hammasta. Täräyksen ja suussa ammottavan aukon takia menin vähäksi aikaa shokkiin. En oikein tajunnut, mitä tapahtui, mutta onneksi laitteen pyörittäjä kutsui paikalle huoltohenkilökuntaa. Minut vietiin henkilökunnan koppiin, missä täytin vakuutuskaavakkeen. Tänään saan kuulla, alkavatko he maksaa hammaslääkärini. Äitini hommaksi tulikin tilata hammaslääkäriaika mahdollisimman pian kun pääsen takaisin Suomeen.

Täräyksestä tai/ja auringosta sain pitkään kestävän pääkivun, johon edes särkylääkkeet eivät tehonneet. Tyydyin vain matelemaan kavereideni perässä samalla kun kiertelimme Brightonin pieniä kauppoja. Enhän kuitenkaan halunnut pilata omaani ja muiden lomareissua pienen onnettomuuden vuoksi.

Noin tunnin kiertelyn jälkeen lähdimme ajamaan Britannian rannikkoa itään aivan huikeissa maisemissa. Alle tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Beachy Headiin, jossa sijaitsee Britannian korkeimmat liitukivikalliot ja kaksi mahtavalla paikalla sijaitsevaa majakkaa. Paikka oli ehdottomasti hienoin, mitä olen koko täällä oloni aikana nähnyt. Sanat eivät kykene kuvailemaan aluetta tarpeeksi hyvin, joten ihastelkaa ja kauhistelkaa kuvia ja käykää paikan päällä, jos vain mahdollista!

Tässä vielä muutama Wikipediasta poimittu fakta Beachy Headista:
- korkeimmillaan 162 metriin merenpinnan yläpuolelle yltävät Beachy Headin jyrkänteet ovat korkeimpia kaikista Britannian rannikon liitukivijyrkänteistä
- korkeutensa vuoksi Beachy Head on myös suosittu itsemurhapaikka ja keskimäärin 20 ihmisen on arvioitu kuolevan siellä vuosittain
- vuonna 1831 Beachy Headin viereisellä läntisellä niemellä alkoivat Belle Toutin majakan rakennustyöt
- majakkaa siirrettiin parikymmentä metriä sisämaahan päin eroosion vuoksi maaliskuussa 1999
- Belle Toutin valo ei kuitenkaan näkynyt tarpeeksi kauas sumuisella säällä, ja sen avuksi valmistui suoraan Beachy Headin eteen rakennettu, 43 metriä korkea majakka vuonna 1902

Ravintolassa hostperheen kanssa

Lauantaina menin shoppailemaan Jasminin kanssa läheiseen Watfordin ostoskeskukseen. Vaikka päivä oli hyvin aurinkoinen ja lämmin, ei jokunen välipäivä varjon puolella haittane ollenkaan. Ostosreissulta mukaani tarttui pari t-paitaa, toppi ja hieman myös tuliaisia. Kolusimme ostoskeskuksen läpi niin perusteellisesti, että löysin pari minulle uutta kauppaa. Pitää mennä katsastamaan ne paikat vielä paremmin tällä viimeisellä viikolla.


Iltapäivällä pääsin hostperheeni kanssa ravintolaan, sillä olihan kyseessä viimeinen viikonloppuni Britanniassa. Hostvanhemmat olivat varanneet pöydän parvekkeelta lähellä olevasta kaupungista Harrow on the Hillsistä. Söimme kolmen ruokalajin illallisen, enkä edes muista, milloin viimeksi olisin syönyt itseni niin täyteen. Alkuruoaksi söin päältä rapeaa ja sisältä sulaa juustoa yhdessä ihmeellisen hillon ja salaatinlehtien kera. Pääruoaksi lammasta punaviinikastikkeessa perunamuusin, herneiden, kukkakaalin ja uusien perunoiden kanssa. Jälkiruoaksi sitruunapiirakkaa kerman kanssa. Ruokajuomana shamppanja ja vesi. Teidän harmikseni rikoin tapojani, enkä täten kuvannut ruokia. Mutta sen sijaan otin kuvia ravintolan terassilta, sillä se oli hyvin ihana paikka. Tunsin olevani Italiassa. Kaiken kaikkiaan ruoka oli hieman mautonta Brittiläiseen tyyliin, hostäiti ja tyttö söivät kaikki ruoat hirveällä vauhdilla, joten itsekkään en voinut nauttia ruoista ihan niin pitkään kuin olisin halunnut, mutta onneksi juttua riitti varsinkin hostisän ja pikkupojan kanssa. Onnistuneen illan jälkeen olin taas hieman surullinen päätöksestäni lähteä takasin Suomeen.

Ostoksia lähtöä varten

Tänään kävin pikaostoksilla Emman kanssa, sillä minulla on jäljellä reilu viikko aikaa täällä Britanniassa. Etsin halpaa, kevyttä ja sopivan kokoista lentolaukkua, jonka voin ottaa myös lentokoneen matkustamoon. Olen yrittänyt miettiä, kuinka saan kaiken tavaran mahdutettua matkalaukkuihini ilman, että painorajoitukset ylittyisivät huomattavasti. Finnarin nettisivujen mukaan, voin ottaa mukaani yhen matkalaukun ruumaan (23kg), yhden cabinet -kokoisen matkalaukun matkustamoon (8kg) ja lisäksi pienen käsilaukun. Ensi viikko meneekin pakkailessa.

Primarkista löysin sopivan kokoisen ja kohtuu kevyen laukun, joka kaiken lisäksi oli hirvittävän söpökin. Ja hintakin oli tarpeeksi edullinen £15. Lisäksi ostin Primarkista kesäksi täydellisen pitkähihaisen £10 ja pitkään etsimäni maximekon £13. Tuo maximekko tarvitsee hieman korjailua tai paremmin sanottuna lyhentämistä.

Kohta kohta kohta!!!!!

Mekon yläosa on resoria ja alaosan mustan osan leikkaan pois kokonaan