Nyt olen jo alkanut kotiutua takaisin tänne Suomeen. Samaan aikaan innostuminen kirjoittamista kohtaan on laantunut pohjalukemiin. Ajattelin kuitenkin käydä kirjoittamassa sen viimeisen postauksen.
Perjantaina tein vielä suunnilleen tavallisen työpäivän. Aamulla sain kuulla, ettei pikkupoika menekkään kouluun, sillä hostvanhemmat käyttävät häntä Oxfordissa. Jäin siis aamuksi ja päiväksi pyykkäilemään ja silittämään pikkupojan vaatteita vielä viimeisen kerran. Noin kolmen aikaan hostvanhemmat ja pikkupoika tulivat takaisin. Sitten olikin saman tien hyvästien jättö, sillä Elisabethin viikonlopun ruuhkien vuoksi hostisä lähti viemään minua lentokentälle jo todella aikaisin. Pikkupoika oli hieman surullinen, mutta kummasti silti oli kiire pelaamaan Wiitä..
Autossa hostisä kertoi pikkupojan koulusuunnitelmista. Tai paremminkin vanhempien suunnitelmista. Syyskuussa pikkupoikaa odottaa sisäoppilaitos (boarding school) Oxfordissa. Kyseessä on kuulemma ihan kärkiluokan koulu, josta ovat valmistuneet useat julkimot, kuten Emma Watson. Koulun hintaluokka on varmasti myös omaa luokkaansa. Syyskuussa pikkupoika on kahdeksan vuotias, jolloin hänen täytyy siis asua viikot koululla ja viikonloput kotona. Mitä sitten, jos se pikkupoika kastelee yöllä sänkynsä? Kuka silloin on lakanat vaihtamassa? Ei hyvä päivä..
Lentokentällä jätin vielä hostisälle hyvästit ja lähdin lentokentälle hirvittävien kantamusteni kanssa. Hirvittävän suuri matkalaukkuni rakoili tavaroiden määrästä ja olin joutunut kirjaimellisesti istumaan sen päälle, jotta se meni kiinni. Kentältä etsin sitten jotain, jolla varmistan, ettei se räjähdä auki kesken kaiken. Matkalaukun kelmutus maksoi £7, joten se oli helppo ratkaisu. Seuraavaksi lähdin jännittyneenä kohti matkalaukkujen luovuttamista. Tiesin matkalaukkujen olevan ylipainoisia, sillä hostvanhempien vaaka valehteli paljon, enkä ollut punninnut laukkuja lopputavaroiden lisäämisen jälkeen. Tuloksen oli 30kg painava matkalaukku (max 23kg) ja lisäksi käsimatkatavarani painoivat yhteensä 18kg (oikeasti olisi saanut olla vain yksi laukku max 8kg). Niinpä yksi käsimatkatavaroistani joutui myös ruumaan. Ja tietenkin sain myös ne sakot.. £64 eli about 70 euroa.. Siinä kohti ärsytti ja melkein itketti, mutta halusin vain äkkiä kotiin. Lentokoneessa unohdin jo miltein asian, sillä molemmilla lennoilla henkilökunta oli mahtavan ystävällistä ja muutenkin lentojen nousut ja laskut olivat tavallista helpompia. Oulun kentällä olin lauantaina klo. 1 yöllä, joten kotona olin siinä kahden aikaan.
Pari ensimmäistä päivää menivät väsymyksen ja hämmennyksen pimennossä. Myös oikeanpuoleiseen liikenteeseen kesti opetella. Nyt muutaman päivän jälkeen olen tyytyväinen, että tulin takaisin. Hampaan olen käynyt korjauttamassa ja useita sukulaisia ja kavereita olen käynyt katsomassa.
Mitä sitten jäi au pair -vuodestani käteen? Ensimmäiseksi mieleeni tulee valitettavasti hostäiti. En ikinä voisi olla samanlainen äiti, millainen hän oli omille lapsilleen. Tiedän siis, ettei armotonta työuraa voi yhdistää äitiyteen. Ainakaan tuolla tavalla. Nyt olen myös huomannut, että opin inhoamaan Lontoota. Muutamaa vaatekauppaa ja puistoa mukaan lukematta en ikävöi Lontoosta juuri mitään. En ole kaupunkien tyttö, eikä se ollut minun paikkani. Kieltä tietenkin opin paljon. Eniten puhuminen helpottui ja passiivinen sanavarasto muuttui aktiiviseksi. Myös tuona neljänä kuukautena ehdin saada kaksi ihanaa ystävää. Jasminia pystyn näkemään Suomessa ja toivottavasti pääsen käymään joku päivä Ranskassa moikkaamassa Emmaa.
Au pair -aikani oli hieno kokemus, vaikka se päättyikin aiottua aiemmin. Lisäksi mukaan mahtui parin kuukauden sadekausi ja hyvin pitkiä tylsistymisen hetkiä. Mutta ei se mitään. Opin paljon enkä muuttaisi lähtöäni tai tekemisiäni mitenkään. Nyt nautin Kuningatar Elisabethin juhlakonsertista -turvallisesti kotisohvalta.
Kiitos kaikille! Nyt hiljenen toistaiseksi ja nautin maailman parhaasta maasta, ajasta, kesästä, seurasta, saunasta, ruoasta ja ennen kaikkea elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti