Kielimuuri

Kun aamulla olimme lähdössä pikkupojan kanssa kouluun, huomasin auton ikkunoiden olevan hieman jäässä. Kiire kun oli, en ehtinyt alkaa penkoa rapaa takakontista. En edes ole nähnyt sitä tuossa autossa, joten nopeasti puhaltimet täysille ja lasinpesunestettä ikkunaan. Pian sää kuitenkin vaihtui mahtavan lämpimäksi ja aurinko vain paistoi. Takkia ei tarvinnut koko päivänä.

Pikkupojan koulureissun jälkeen otin metron Harrowiin, jossa minun oli tarkoitus tavata Jennifer ja uusi tuttavuus Julia. Molemmat ovat siis ranskalaisia au paireja. Olin jo hyvissä ajoin sovitussa tapaamispaikassa, mutten nähnyt kumpaakaan heistä. Pian huomasin saksalaisen Katharinan ja iloiseksi yllätyksekseni hänkin oli liittymässä seuraamme. Ilmeisesti kukaan ei muistanut mainita asiasta, mutta eipä se mitään. Jouduimme odottamaan Jenniferiä ja Juliaa muutaman minuutin. Jo pian heidän saapumisen jälkeen, totesin Julian englannin kielen olevan ihan pohjamudissa. En saanut selvää mistään hänen puheistaan voimakkaan ranskalaisen aksentin ja yleisesti huonon englannin vuoksi. Onneksi Jennifer tulkkasi välillä. Muuten Julia vaikutti ihan mukavalta tytöltä, mutta kielimuuri oli itselleni liian suuri.

Suuntasimme melkein samantien syömään. Tosin itse olin syönyt juuri lähtiessä, joten tilasin pelkän teen. Etsimme sopivan pöydän ja asetuimme aloillemme. Juuri, kun olimme istumassa, Julia huitaisi laukullaan teetäni, joka sitten roiskui ympäriinsä. Julia oli kuin mitään ei olisi tapahtunut tai hän ei olisi huomannut koko asiaa, vaikka teetä oli ympäriinsä ja taisin huudahtaa säikähtäessäni. Hyvin outoa. Syönnin jälkeen suuntasimme pariin eri kauppaan. Löysin vihdoin itselleni tummat siistin näköiset farkut, joiden hinta oli vaivaiset 9 puntaa (kiitos Primarkin).

Kotimatkalla keskityin etsimään kevään merkkejä. Aurinkoa ei tarvinnut kauheasti etsiä, sillä se paistoi oikein lämpimästi ihan itsekkin. Sen sijaan ihmisten puutarhat ovat jo täynnä nuppuja ja vasta-auenneita kukkia ja lisäksi osat puistakin ovat alkaneet kukkimaan. En malta odottaa kesää!

Pikkupojan koulun jälkeen ajoimme suoraan tennisclubille. Ja tenniksen jälkeen ajoimme Watfordiin musikaalin harjoituksiin. Pikkupojalla on siis pieni rooli musikaalissa, jota esitetään toukokuussa Watfordin teatterissa. Saavuimme illalla noin yhdeksän aikaan kotiin ja voitte vain kuvitella, kuinka väsyneitä me molemmat olimme. Pikkupoika pikasuihkuun ja nukkumaan. Itselleni lämmitin vielä kaakaota ja järjestelin vähän tavaroita. Uskomatonta, että huomenna on taas perjantai. Ihan äskenhän se oli? Ja lauantaina tulee täyteen kuukausi täällä! Mutta nyt nukkumaan.