Sateinen sunnuntai

Tänään tekstistäni saattaa puuttua se tärkeä punainen lanka. Sen syy taitaa löytyä tästä päivästä, sillä siitäkin langanpätkä oli hukuksissa.  Tunteiden vuoristorata tuli tutuksi ja tappelu sääherrojen kanssa tuotti edes väliaikaisesti tulosta. Noh, mitä tänään siis tapahtuikaan?

Aamulla herätessäni tunsin taas saaneeni takapakkia flunssaan. Ne perhanan märät sukat. Niiskuttelu jatkui ja aamuinen kurkkukipu oli hieman edellistä aamua voimakkaampi. Lisäksi sateinen sää ja tuulenpuuskat saivat minut tekemään pikaisen päätöksen; tänään pysyttelen kotona. Lontoossa olisi ollut suomalaisten au pairien joka kuukautinen kokous, mutta totesin varman kastumisen olevan edessä, jos lähden kävelemään metropysäkille. Aamupäivän join vuorotellen kuumaa teetä ja mustaherukkamehua datailun ohessa.

Päiväruoan jälkeen päätin kuluttaa aikaani hyödyllisemmin katselemalla elokuvaa. Perheen kirjahyllystä kävin valikoimassa Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvan, jonka olen nähnyt jo kerran aiemmin yläasteella. Silloin katsoin sen englanniksi ilman tekstityksiä englannin tunnilla. Tuloksena oli täysin ohi mennyt elokuva, joten oikeastaan minulla ei ollut mitään käsitystä elokuvasta etukäteen. Pienetkin ajatukset elokuvasta olivat hautautuneen aivojen pölyisimpiin nurkkiin jo aikoja sitten. Päätin katsoa elokuvan suomenkielisillä tekstityksillä ja myöhemmin totesin tekoni oikeaksi. Varsinkin elokuvan alussa pitkät sivistyssanat sinkoilivat niin kovaa tahtia, ettei suomeksikkaan kaikkea ehtinyt sisäistää.

Päivällisen yhteydessä lueskelin -yllätys yllätys- The Timesia, jossa tällä kertaa oli listattu Britannian rikkaimmat ihmiset. Kuinka oudoksi tunsinkaan itseni, kun juuri äsken olin katsonut elokuvan perheestä, jonka päätavoite oli saada tyttäret mahdollisimman rikkaisiin naimisiin? Siinä minä sitten tankkasin rikkaiden listaa läpi.. Daniel Radcliffe.. Rubert Grint.. Prince Harry.. Robert Pattinson yäk.

Jossakin välissä päivää iski taas järkyttävä Suomi-ikävä tai yksinkertaisemmin sanottuna liian tylsä hetki. Kyllähän paniikki iskee tälläiselle Duracell-pupulle, kun on tylsistynyt sisätiloissa ja muutaman viikon ajan sateen takia. Lisäksi tiedän, että vaikka lähtisin Suomeen, olisin siellä ihan samalla lailla tylsistynyt, sillä en ehtisi saada kesäksi edes kesätöitä. Pakko alkaa etsimään lisää tekemistä tänne. Pianotunteja? Englannin kielen tunteja? Espanjaa? Käsitöitä? Urheilua?

Hirveän Facebook raivoamisen jälkeen, jonka ystäväni sai ikäväkseen lukea, päätin pistää sääukot uuteen uskoon ja johan alkoikin aurinko paistaa. Ja ihan oikeasti siis alkoikin. Katselin ulos aivan ihmeissäni. Siellä paistoi aurinko! Äkkiä flunssasta huolimatta ulkokamppeet päälle ja kävelylle! Suuntasin suoraan kohti London Loop -kävelyreittiä, sillä olin jo aiemmin katsellut sen varressa sijaitsevan Geokätköjä. Kamera kouraan ja mutaista polkua pitkin tallustelemaan. En voi edes kuvailla, kuinka ihanaa oli kävellä melkein luonnon keskellä auringon paistaessa ja lintujen herätessä laulamaan muutaman viikon sateen jälkeen. Pari kuvaa nappasin, löysin ensimmäisen brittikätköni ja pienen harhailun seurauksena löysin itseni kotikyläni keskustasta.

Päästyäni takaisin kotiin, alkoi taas tummat pilvet täyttää taivaan, joten oli sopiva aika siirtyä takaisin sisätiloihin. Datausta, suihkuun, iltapalaa, nukkumaan. Ensi viikolle lupaan järjestää itselleni lisää sirkushuveja. Ei tälläisestä jokaviikkoisesta masistelusta tule yhtään mitään.